Hei hyvät lappilaiset vihreät!

Ensi vuoden toukokuussa järjestetään yhdet tärkeimmistä vaaleista, kun kansalaiset äänestävät edustajiaan Euroopan unionin parlamenttiin.

Suomessa vihreillä on kova työ edessä, sillä nykyisten kahden paikan puolustaminen vaatii aktiivista ja kekseliästä kampanjointia resurssien ollessa pienemmät kuin viisi vuotta sitten.

Luotto vaalimenestykseen on kuitenkin vahva: puolue on asettanut jo kaksitoista upeaa ehdokasta ja presidentinvaaleissa näytimme kuinka hienolla kampanjoinnilla ja yhteistyöllä voi yltää huikeisiin tuloksiin.

Haluatko olla mukana rakentamassa vihreää vaalimenestystä Lapin alueella? Piiri on parhaillaan hiomassa suunnitelmiaan kampanjointia varten ja nyt etsimme innokkaita tekijöitä eri puolilta Lappia piirin kampanjatiimiin. Kampanjassa on monenlaisia tehtäviä tapahtumien järjestämisestä viestintään – miten sinä haluaisit auttaa vihreää vaalityötä?

Piirin kampanjatiimi koordinoi kokonaisuutta, mutta lisäksi etsimme jokaisesta kunnasta paikallista yhteyshenkilöä, jonka kautta voimme sopia esimerkiksi vaalimateriaalien jaosta sekä kunnissa tapahtuvasta kampanjoinnista.

Kaikille kampanjassa mukana oleville järjestetään koulutusta sekä keskeisimmistä EU-politiikan teemoista että kampanjoinnista ylipäätään. Kampanjatyö on hauskaa, eikä ketään jätetä yksin liian suuren työkuorman kanssa. Isolla porukalla saadaan jaettua jokaiselle itsensä kokoiset ja näköiset tehtävät.

Ilmoita itsesi vapaaehtoiseksi ja vinkkaa tuntemaasi hyvää tyyppiä 7.1.2014 mennessä seuraavan linkin kautta: https://docs.google.com/forms/d/19Kc0g98VKAfd0QZSP-Q8urMIgkJfHy4F1nMxMVa0oVY/viewform

 

Pienikin apu on tärkeää! Erästä nimeltämainitsematonta maailman parasta puoluesihteeriä lainatakseni: ”Yhdessä olemme enemmän!”

 

Annakaisa Tikkinen

Piirin eurovaalikoordinaattori