Toimintasuunnitelma 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015
 
Lapin vihreät ry on Vihreä liitto rp:n piiriyhdistys, jonka toimialueena on Lapin vaalipiiri.
 
Yhdistyksen jäseniä ovat Rovaniemen Vihreät ry, Lapin vihreä seura ry, Lounais-Lapin vihreät ry, Pohjois-Lapin Vihreät ry, Sodankylän Vihreät, Lapin vihreät nuoret ja opiskelijat ry, Lapin Vihreät Naiset.
 
Vuoden 2015 aikana piirijärjestön toiminnan tärkeimmät tavoitteet ovat:
 
1) Toimia siten, että Lapin Vihreiden näkemykset huomioidaan sekä Lapissa että Vihreän Liiton politiikassa.
 
2) Jäsenjärjestöjen tukeminen toiminnan vakiinnuttamiseksi, kehittämiseksi ja laajentamiseksi.
 
3) Tuetaan jäsenjärjestöjä jäsenhankintatoiminnan kehittämistyössä.

4) Vastataan kevään 2015 eduskuntavaalikampanjoinnista Lapin alueella.
 
5) Lapin Vihreät Naiset ry:n toiminnan elvyttäminen.

6) Lapin Vihreiden esitteen uusiminen

7) Kansanedustajavierailijoiden kutsuminen Lapin vaalipiirin alueelle tukemaan eduskuntavaaleja ja paikallisyhdistyksiä.

Tavoitteiden saavuttamiseksi:
 
1) Lapin Vihreiden edustajat osallistuvat aktiivisesti Vihreän Liiton hallituksen, valtuuskunnan ja työryhmien toimintaan sekä Lapin maakuntavaltuuston toimintaan. Lapin vihreät ottavat kantaa poliittisesti tärkeisiin asioihin.

Parannetaan tiedottamista ja yhteistyötä Lapin maakuntavaltuuston edustajien, valtuustoryhmien ja kentän välillä. Lisätään osallistumista puolueen työryhmissä esim. sähköpostilistojen ja sosiaalisen median kautta.

2) Lapin vihreiden edustajat ja toiminnanjohtaja osallistuu tarvittaessa yhdistysten kokouksiin. Toiminnanjohtajan toiminnan yksi keskeinen tavoite on myös olla paikallisyhdistysten toiminnan tukena. Tavoitteena on tukea paikallisyhdistyksiä siten, että niiden toiminta olisi jatkossa mahdollisimman vahvaa ja itsenäistä niin, että jatkuvuus niissä on turvattu.

3) Kevään 2015 eduskuntavaalikampanjaa tehdään mahdollisimman laajasti koko Lapin alueella kehittämällä alueen yhdistysverkostoa vaaliorganisaationa. Kampanjan toteuttamiseen tarvitaan aktiiveja, uusia ja vanhoja jäseniä vahvistaen yhdessä tekemisen henkeä. Toteutetaan verkkomainontaa sosiaalisissa verkostoissa ja ollaan läsnä erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Kartoitetaan keskeiset tapahtumat maakunnan alueella, joihin osallistutaan.

4) Piirihallitus ja sen yksittäiset jäsenet ottavat julkisuudessa aktiivisesti kantaa erilaisiin poliittisiin kysymyksiin.
 
Vuoden 2015 aikana pidetään yhdistyksen sääntömääräiset kevät- ja syyskokous sekä tarvittaessa piirin muita yleiskokouksia. Hallitus kokoontuu 5-12 kertaa. Piirin ja yhdistysten kokouksia pyritään järjestämään samalle päivälle keskustelutilaisuuksien kanssa, mikä helpottaa kauempana asuvien mahdollisuutta osallistua. Lisäksi pyritään luomaan kokouksiin ja tilaisuuksiin läsnäolomahdollisuus Internetin kautta mahdollisimman laajasti.


Posted

in

by

Tags: